Pakkasenraiskaama pulkannaru

Mielestäni on hienoa seurata, miten keskustelu ulkonäköpaineista kehittyy. Ihmiset tuovat ulkonäköään enemmän esille koosta ja ulkonäöstä riippumatta. Kaikenkokoiset ja -näköiset ihmiset uskaltavat vihdoinkin olla oma itsensä, yleisen suhtautumisen muuttuessa koko ajan enemmän hyväksyvämmäksi. Netti on pullollaan tarinoita ihmisistä, jotka ovat kiusaamisesta tai syrjimisestä huolimatta uskaltaneet tulla esiin ja saaneet valtavan positiivisen palauteryöpyn. On olemassa upeita xl-kokoisia malleja jotka näyttävät loistavaa esimerkkiä niille ujommille tapauksille, jotka toivon mukaan saavat kohotusta itsetuntoonsa ja pystyvät tulemaan kuorestaan ulos. Enää ei tarvitse olla timmissä kunnossa ja standardien mukainen barbie. Kunhan hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet.

Tässä(kin) asiassa on kuitenkin se kuuluisa kääntöpuoli. Koska "isommat tytöt" saavat vihdoinkin ansaitsemansa huomion, keskustelu on kääntynyt hoikempien ihmisten haukkumiseksi. Se on aina ollut fakta, ettei ketään saa kiusata tai haukkua ylipainon takia. Nyt kuitenkin on ihan normaalia  ja hyväksyttävää haukkua hoikkia ihmisiä langanlaihoiksi anorektikoiksi. Mikä antaa kenellekään oikeuden haukkua yhtään ketään painon vuoksi? Kieltämättä tämä on sattunut aivoihin jo pidemmän aikaa. 

Minä olen aina ollut todella hoikka. Kuin myös äitini, isoäitini ja sisarukseni. Kaippa ne on geenit. Käytännössä voin syödä mitä ikinä tekee mieli lihomatta (ellei mietitä syömisen jälkeistä raskausvatsaa muistuttavaa kumpua). Jos tunsit kateudenpistoksen, mieti hetki uudestaan ja yritä ajatella tältäkin kannalta. Olen saanut koko ikäni kuulla niitä samoja, kuluneita, mukahauskoja vitsejä pulkannaruista ihan sinne anoreksiaan saakka. Laiha. Lauta. Luuranko. Kyllä naisessa pitää olla jotain josta ottaa kiinni. Luista tykkää vain koirat. Vittu, ihan oikeasti.

Viimeisilläni raskaana ollessani painoin tasan kuusikymmentä kiloa. Painoindeksin mukaan silloin olin pituuteeni nähden normaalipainossa. Synnytyslaitokselle jätin kaikki "ylimääräiset" kymmenen kiloa ja olin taas vakiopainossani, näyttäen 13-vuotiaalta pojalta. Olin kuulemma kadehdittavan nopeasti päässyt eroon raskauskiloista, vaikka "olisithan sä ne voinut pitääkin, hahaha". Kuule olisin pitänyt jos olisin voinut. Lapseni ei ollut syntyessään sieltä hoikemmasta päästä. Kaikilla oli oikeus myös joka kerta mainita lapseni (normaalista) koosta. Voi kun on pulska. Tää on kyllä ollut ruoka-aikaan kotona. Mitä sä syötät tälle?

Kuten aikaisemmin sanoin, olen todella onnellinen siitä, että naisten isompi koko ja muodokkuus on vihdoinkin havaittu kauniiksi asiaksi. Silti on yksinkertaisesti väärin, että samalla kertarysäyksellä hoikempien ihmisten haukkuminen, nälviminen ja piilovittuilu huumorin varjolla muuttui ihan normaaliksi. Mä en ikinä sanoisi pahasti ylipainoiselle ihmiselle, edes vitsillä. Miksi meille tippatelineille saa sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo?

Ymmärrän kyllä, että ei varmasti ole helppoa olla ylipainoinen. Kiusaaminen on ollut niin pitkään tässä asiassa yleistä, että voin vain kuvitella mitä se on saanut aikaan muutenkin huonon itsetunnon omaaville ihmisille. En missään nimessä väheksy yhtäkään ihmistä, mistään riippumatta. En halua loukata ketään, paitsi niitä ihmisperseitä joilla on ilmeisesti oikeus sanoa mitä tahansa kenelle tahansa. Puolustautuminen tai anteeksipyynnön vaatiminen on väärin. Takaisin sanominen on väärin. Pitäisi vaan olla hiljaa ja päässään miettiä niitä samoja loukkauksia jopa vuodesta toiseen.

Olisipa mahdottoman hienoa jos jokainen keskittyisi vaan siihen omaan painoonsa eikä kuvittelisi olevansa niin täydellinen, että saa vapaasti jakaa kaikki mielipiteensä. Sananvapaus, tottakai. Mutta kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.

Minä yritän olla tyytyväinen ja kantaa ylpeydellä oman painoni. Yritä sinäkin.